Artikkelin kirjoittivat Heli Siikamäki, Hannu Kyrönseppä ja Sakari
Jokiranta. KAtson jos netistä löydän linkin. .
https://www.duodecimlehti.fi/duo93006
Suoliston parasiitti-infektiot (2002)
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2002;118(12):1235-1247
(2) (jatkoa)
Matoinfektiot
Madot eivät yleensä tartu suoraan ihmisestä toiseen (poikkeuksina kihomato, Strongyloides
stercoralis, Taenia solium ja Hymenolepis nana), vaan ne tarvitsevat välivaiheen joko
maaperässä tai yhdessä tai useammassa väli-isännässä, eivätkä ne lisäänny ihmiselimistössä
(poikkeuksena Strongyloides). Yleensä tartunta saadaan vasta pitkän endeemisellä alueella
oleskelun jälkeen. Matojen kiertokulku ihmiselimistössä on monivaiheinen, ja siihen
voi liittyä eosinofilia etenkin kudosinvasiivisilla madoilla (esim. skistosomiaasi)
ja sukkulamadoilla vaellusvaiheessa, johon saattaa liittyä keuhko-oireita (esim. Ascaris
lumbricoides, koukkumadot, Strongyloides). Oireita kehittyy vasta, kun matoja on runsaasti,
ja useimmiten matoinfektiot ovatkin oireettomia tai lieväoireisia kroonisia infektioita.
Ihmisen suolistoparasiitteina olevat madot kuuluvat sukkulamatoihin (Nematoda), imumatoihin
(Trematoda) tai heisimatoihin (Cestoda). Ihminen saa tartunnan suun kautta tai toukan
lävistäessä ihon.
Sukkulamatoinfektiot
Trikuriaasi. Trichuris trichiura eli piiskamato on noin 30 mm:n pituinen. Tartunta
on yleensä oireeton, mutta jos matoja on runsaasti, voi etenkin lapsilla esiintyä
vatsavaivoja, anemiaa, laihtumista ja peräsuolen esiinluiskahduksia. Diagnoosi perustuu
munien löytämiseen ulosteesta. Hoitona on mebendatsoli tai albendatsoli (taulukko 4.).
Taulukko 4. Tavallisimpien suoliston matotautien hoito. Kolmen viikon kuluttua hoidon jälkeen
on syytä ottaa 2–3 ulosteen parasiittinäytettä, heisimatotaudeissa vielä uudelleen
kolmen kuukauden kuluttua.
| Mato |
Lääke |
Annos |
Hoidon kesto |
|
|
Aikuiset |
Lapset |
|
| 1. Vermox tabl 100 mg, ei ole rekisteröity Suomessa. Lääkkeellä on määräaikainen erityislupa,
määräämiseen riittää tavallinen resepti. |
| 2. Ei ole rekisteröity Suomessa, määräämiseen tarvitaan Lääkelaitoksen erityislupa. |
| 3. Toistetaan kahden tai kolmen viikon kuluttua. Hoito on annettava koko perheelle.
Vuode-, yö- ja alusvaatteet on vaihdettava. |
| 4. Antiemeettiä noin puoli tuntia ennen lääkkeen antoa ennen tiabendatsolin antoa
lääkkeen aiheuttaman pahoinvoinnin takia ja Taenia soliumin hoidossa mahdollisen autoinfektioin
ehkäisemiseksi. |
| Nematoda/Sukkulamadot |
|
|
|
|
| Ancylostoma duodenale ja Necator americanus (koukkumato) |
mebendatsoli1) |
100 mg × 2 |
alle 1-vuotiaille 50 mg × 2 |
3 vrk |
|
tai albendatsoli |
400 mg |
10–14 mg/kg |
kerta-annos |
| Ascaris lumbricoides (suolinkainen) |
mebendatsoli1) |
100 mg × 2 |
alle 1-vuotiaille 50 mg × 2 |
3 vrk |
|
tai albendatsoli2) |
400 mg |
10–14 mg/kg |
kerta-annos |
| suoli- tai sappitietukos raskauden aikana |
piperatsiini2) |
75 mg/kg × 1 |
kuten aikuisilla, max. 3.5 g |
2 vrk |
| Enterobius vermicularis (kihomato) |
pyrviini |
7.5–10 mg/kg |
kuten aikuisilla |
kerta-annos [F3] |
|
tai mebendatsoli1) |
100 mg |
alle 1-vuotiaille 50 mg |
kerta-annos [F3] |
|
tai albendatsoli2) |
400 mg × 1 |
10–14 mg/kg |
kerta-annos [F3] |
| Strongyloides stercoralis |
ivermektiini2) |
200µg/kg × 1 |
kuten aikuisilla |
1–2 vrk |
|
tai albendatsoli2) |
400 mg × 2 |
10–14 mg/kg |
3 vrk |
|
tai tiabendatsoli2,4) |
25 mg/kg × 2 (max. 3 g/vrk) |
kuten aikuisilla |
3 vrk |
| Strongyloides-hyperinfektio |
tiabendatsoli2,4) |
ks. yllä |
|
2–3 vk |
| Trichuris trichiura (piiskamato) |
mebendatsoli1) |
100 mg × 2 |
alle 1-vuotiaille 50 mg × 2 |
3 vrk |
|
tai albendatsoli2) |
400 mg |
10–14 mg/kg |
kerta-annos |
| Trematoda/Imumadot |
|
|
|
|
| Schistosoma mansoni (halkiomato) |
pratsikvanteli2) |
40 mg/kg |
kuten aikuisilla |
kerta-annos |
| Cestoda/Heisimadot |
|
|
|
|
| Diphyllobotrium latum (leveä heisimato eli lapamato) |
niklosamini |
2 g |
- yli 35 kg, 1.5 g
- 11–35 kg 1.0 g
|
kerta-annos |
|
tai pratsikvanteli [F2] |
10 mg/kg |
kuten aikuisilla |
kerta-annos |
| Taenia saginata (naudan kapea heisimato eli väkäsetön kapea heisimato) |
kuten lapamatotapauksissa |
|
|
|
| Taenia solium (sian kapea heisimato eli väkäsellinen kapea heisimato) |
pratsikvanteli2) |
10 mg/kg |
kuten aikuisilla |
kerta-annos [F4] |
| Hymenolepsis nana (kääpiöheisimato) |
niklosamidi |
2 g × 1 |
- yli 35 kg, 1.5 g × 1
- 11–35 kg 1.0 g × 1
|
7 vrk |
|
tai pratsikvanteli |
25 mg/kg |
kuten aikuisilla |
kerta-annos |
Kihomatoinfektio eli enterobiaasi. Kihomato eli Enterobius vermicularis on levinnyt
laajalle myös kehittyneisiin maihin. Tartunta on yleisempi lapsilla kuin aikuisilla.
Kihomato on 3–13 mm pitkä, vaalea ja sukkulamainen. Se tarttuu suoraan ihmisestä toiseen,
ja tartunta leviää helposti paikoissa, joissa ihmiset ovat läheisessä kanssakäymisessä,
kuten perhepiirissä ja päiväkodeissa. Munat joutuvat suuhun suoraan käsistä, vuodevaatteiden
kautta tai pölyn mukana. Kynsien alla ja sormenpäissä munat kulkeutuvat suoraan peräaukosta
suuhun ja voivat ylläpitää tartuntaa samassa henkilössä. Umpisuolen alueella asuvat
madot elävät noin kaksi kuukautta. Naarasmadot vaeltavat yöllä peräaukon luo ja
munivat sinne suuren määrän munia. Matojen eritteet ja munat aiheuttavat kutinaa,
joka on pahimmillaan yöaikaan. Vaikka kihomato on kiusallinen ja aiheuttaa usein huolta
perhepiirissä, se on yleensä vaaraton. Vain harvoin madot kulkeutuvat tyttöjen emättimeen
tai virtsateihin; silloin ylemmäs nousevat madot voivat aiheuttaa munanjohtimen tai
virtsaputken tulehduksen. Umpilisäkkeeseen juuttuneet madot saattavat aiheuttaa umpilisäketulehduksen.
Kihomadon munia löytyy vain harvoin ulostenäytteestä. Paremmin ne saadaan esiin ottamalla
näyte peräaukon seudusta kostealla pumpulipuikolla. Näyte on otettava aamulla ennen
pesua ja ulostamista. Toinen tapa ottaa näyte on peräaukon seudun painelu kirkkaalla
tei- pillä spaattelia apuna käyttäen. Jos matoja näkyy peräaukon seudussa tai ulosteessa,
ne voidaan lähettää laboratorioon näytteeksi purkissa, jossa on 70-prosenttista alkoholia,
fysiologista keittosuolaliuosta tai vettä kuivumisen ehkäisemiseksi.
Hoitona on pyrviini, mebendatsoli tai albendatsoli kerta-annoksena (taulukko ?). Hoito uusitaan kahden tai kolmen viikon kuluttua. Hoito on syytä antaa samanaikaisesti
koko perheelle, myös oireettomille. Vuodevaatteet sekä yö- ja alusvaatteet on syytä
vaihtaa hoidon yhteydessä ja leikata lasten kynnet lyhyiksi. Jos perheen kihomato-ongelma
pitkittyy, syynä ei yleensä ole lääkkeen huono teho vaan esimerkiksi päivähoitopaikasta
saatu uusi tartunta (Rostila ja Salo 2000).
Askariaasi. Suolinkaista eli Ascaris lumbricoidesta esiintyy kaikkialla maapallolla,
eniten tropiikissa mutta myös Suomessa. Se on ihmiskunnan yleisin matotauti: tartunnan
saaneita arvioidaan olevan ainakin miljardi, ja askariaasiin kuolee noin 20 000 ihmistä
vuodessa. Tartunta saadaan, kun maaperässä hautuneita munia niellään esimerkiksi salaatin
mukana (kuva 1). Vaellusvaiheessa noin viikon kuluessa tartunnasta voi ilmaantua pneumoniitti,
josta aiheutuu kuumetta, yskää, astmaoireita, keuhkoinfiltraatteja ja eosinofiliaa.
Suolessa elävät madot aiheuttavat harvoin oireita. Lapsilla suuret matomäärät saattavat
aiheuttaa vatsakipuja, pahoinvointia, ravinnon imeytymishäiriöitä ja jopa suolen tukkeutumisen.
Sappi- tai haimateihin joutuneet madot voivat aiheuttaa
komplikaatioita, esimerkiksi sappitietukoksen. Eosinofilia ja IgE-pitoisuuden suureneminen
nousu ovat tavallisia. Diagnoosi perustuu munien löytämiseen ulosteesta. Joskus nähdään
peräaukosta poistunut täysikasvuinen mato, joka on vaaleanpunertava ja 15–30 cm:n
pituinen.
Koska suolinkaisella on taipumus vaeltaa sopimattomiin paikkoihin, olisi askariaasi
hoidettava ennen vatsan alueen leikkauksia. Jos potilaalla on useita erilaisia matoja,
tulisi suolinkainen häätää ensin. Hoitona on mebendatsoli tai albendatsoli. Suoli-
ja sappitietukoksessa ja raskauden aikana hoitona on piperatsiini (taulukko ?).
Koukkumatoinfektio eli ankylostomiaasi on trooppisten ja subtrooppisten maitten tavallisin
matotauti, mutta sitä esiintyy myös Etelä-Euroopassa. Ihmisen koukkumatoja on kaksi:
Ancylostoma duodenale ja Necator americanus. Munan jouduttua ulosteen mukana kosteaan,
lämpimään maahan siitä kuoriutuu toukka. Toukka tunkeutuu ehjän ihon läpi, yleensä
varpaiden välistä, minkä jälkeen kiertokulun alkuvaihe oireineen on samanlainen kuin
suolinkaisella. (Kommenttini: Kengät! Sukat!) Aikuinen mato kiinnittyy ohutsuolen yläosien limakalvoon, jossa se
imee verta. Suurin osa madoista kuolee parissa vuodessa, mutta jotkut elävät suolessa
jopa kymmenen vuotta. Tärkein seuraus on anemia, joka syntyy yleensä silloin, kun
matoja on vähintään 500–1 000. Koukkumadot voivat aiheuttaa pohjukaissuolihaavaa muistuttavia
polttavia ylävatsakipuja, ajoittaista ripulia, valkuaisen hukkaa suoleen ja imeytymishäiriöitä.
Diagnoosi perustuu madon munien osoittamiseen ulosteesta. Potilaalla on usein huomattava
eosinofilia. Hoitona käytetään mebendatsolia tai albendatsolia (taulukko ?).
Strongyloidiaasi. Strongyloides stercoralis on parin millimetrin mittainen sukkulamato.
Se on laajalle levinnyt tropiikissa ja subtropiikissa ja sitä esiintyy myös Etelä-Euroopassa.
Ulosteessa olevat toukat joutuvat maahan, ja tropiikissa mato voi pitää yllä itsenäistä
kiertokulkua maaperässä. Tavallisesti toukka tunkeutuu maasta terveen ihon läpi. Kiertokulun
alkuvaihe ja sen oireet ovat samanlaiset kuin koukkumadoilla. Mato elää ohutsuolen
yläosien limakalvossa. Muista madoista poiketen toukat voivat tunkeutua
takaisin elimistöön suolen limakalvon tai peräaukon ympäristön ihon kautta ja tällä
tavoin lisääntyä elimistössä. Matopopulaation ikä saattaa olla kymmeniä vuosia. Strongyloides
voi tarttua joskus myös suoraan ihmisestä toiseen.
Noin kolmasosa strongyloidiaasipotilaista on oireettomia. Suolistovaiheen oireina
voivat olla ylävatsakipu, limainen ripuli, oksentelu, imeytymishäiriöt, valkuaisen
menetys suoleen ja laihtuminen. Voimakas eosinofilia on tyypillistä. Strongyloidiaasiin
saattaa liittyä peräaukon seudun ihottuma tai yleistynyt urtikaria. Immuunipuutteiselle
voi kehittyä sisäelinten massiivinen toukkainvaasio, jota seuraava hyperinfektio saattaa
olla hengenvaarallinen (Ashorn ym. 1993).
Strongyloidestoukan löytäminen ulosteesta tai duodenumnesteestä on usein vaikeaa.
Tässä voidaan käyttää apuna rikastusmenetelmiä ja viljelyä. Strongyloidiaasi on hoidettava
aina, varsinkin immunosuppressiivista hoitoa aloitettaessa. Hoitona käytetään ivermektiiniä,
albendatsolia tai tiabendatsolia suurempina annoksina kuin muissa matotaudeissa. Hyperinfektiossa
käytetään tiabendatsolia 2–3 viikon ajan (taulukko ?).
Imumatoinfektiot
Skistosomiaasi. Arvioidaan, että noin 200 miljoonaa ihmistä sairastaa skistosomiaasia
eli bilhartsioosia eli halkiomatotautia. Suolisto-oireita aiheuttavat Schistosoma
mansoni, jota esiintyy Afrikassa, Lähi-Idässä sekä Keski- ja Etelä-Amerikassa, ja
S. japonicum, jota esiintyy Aasian itä- ja kaakkoisosissa. Skistosomien munia joutuu
ihmisen ulosteen mukana makeaan veteen, jossa väli-isäntänä on kotilo. Toukat tunkeutuvat
ihon läpi ja päätyvät ihmiselimistössä suoliston laskimoverkostoon, jossa aikuisiksi
kehittyneet
madot elävät pareittain vuosia tuottaen munia. Munat aiheuttavat granulomatoottisen
tulehdusreaktion. Oireiden vaikeusaste riippuu munien määrästä. S. mansoni -infektiossa
voi esiintyä koolonin polyyppitautia ja verensekaista ripulia. Suurin osa infektioista
on kuitenkin oireettomia tai lieväoireisia.
Diagnoosi perustuu skistosoman munien löytämiseen ulosteesta. Munia voi löytyä peräsuolen
limakalvobiopsiassa makroskooppisesti normaalista limakalvosta. Vasta-aineiden esiintyminen
tukee diagnoosia. Eosinofilia on tavallista varsinkin taudin alkuvaiheessa, myöhemmin
se usein häviää. Hoitona on pratsikvanteli (taulukko ?). Suurin osa muutoksista korjaantuu hoidon jälkeen.
Muut imumatotaudit. Sappiteissä eläviä imumatoja ovat Clonorchis sinensis, Opistorchis
felineus ja Opistorchis viverrini, joita esiintyy pääasiassa Aasiassa, ja Fasciola
hepatica eli lampaan maksamato, jota esiintyy kaikkialla lampaankasvatusalueilla,
myös Euroopassa. Diagnoosi perustuu munien löytämiseen ulosteesta tai sappinesteestä.
Hoitona on pratsikvanteli. Fasciola hepatica -infektion hoito on vaikeaa; siihen on
käytetty bitionolia ja triklabendatsolia. Suoliston imumatoja Fasciolopsis buskita
ja Heterophyes
heterophyesiä esiintyy pääasiassa Kauko- ja Lähi-idässä. Diagnoosi perustuu munien
tai ensiksi mainitun lajin aikuisten matojen löytämiseen ulosteesta. Hoitona on pratsikvanteli.
Heisimatoinfektiot
Diphyllobothrium latumia (leveä heisimato eli lapamato) on tavattu runsaasti Suomessa
ja maissa, joissa syödään raakaa kalaa. Ihminen saa tartunnan syödessään raakaa tai
huonosti kypsennettyä tai suolattua makean veden kalaa, kuten ahventa tai madetta.
Lapamato kilpailee isäntänsä kanssa suolistoon tulevasta B 12 -vitamiinista ja voi aiheuttaa pernisioosin anemian. Diagnoosi perustuu munien löytämiseen
ulosteesta; madon jaokkeita löytyy ulosteesta harvemmin. Hoitona on niklosamidi tai
pratsikvanteli (taulukko ?). Ulostuslääke voi olla tarpeen madon ulostulon varmistamiseksi. Matokuuri on onnistunut,
jos ulosteesta löytyy madon pää eli scolex. Munien erityksen loppuminen on syytä tarkistaa
ulostenäytteillä kolmen kuukauden kuluttua.
Taenia saginataa (väkäsetön eli naudan kapea heisimato) esiintyy kaikkialla maailmassa,
Taenia soliumia (väkäsellinen eli sian kapea heisimato) alueilla, joilla syödään runsaasti
sianlihaa. Molemmat ovat Suomessa harvinaisia. Ihminen saa tartunnan syömällä huonosti
kypsennettyä lihaa. Useimmiten infektio on oireeton. Diagnoosi perustuu madon munien
tai jaokkeiden löytymiseen ulosteesta. Myös kihomatonäyte on hyödyllinen etsittäessä
heisimadon munia. Hoitona on niklosamidi tai pratsikvanteli (taulukko ?).
Jos T. soliumin munia joutuu ihmisen ruoansulatuskanavaan, seuraukset voivat olla
vakavammat. Elimistöön–tavallisimmin keskushermostoon–muodostuu systiserkuksia eli
madon scolexin sisältäviä nesterakkuloita, ja seurauksena on systiserkoosi, joka on
tietyissä maissa tavallisin epilepsian syy.
Hymenolepis nanaa (kääpiöheisimato) esiintyy erityisesti lapsilla lämpimissä maissa.
Tartunta saadaan suoraan munien kontaminoimasta ravinnosta. Tartunta suoraan ihmisestä
toiseen tai autoinfektio on mahdollinen. Jos matoja on runsaasti, ne voivat aiheuttaa
lieviä vatsavaivoja. Diagnoosi perustuu munien löytymiseen ulosteesta. Hoitona on
pratsikvanteli tai niklosamidi (taulukko ?).
Diagnostiikka
Suoliston parasiittitautien diagnostiikka perustuu parasiitin osoittamiseen potilasnäytteestä.
Ulosteen formaliininäytteen eli ulosteen parasiittien tutkiminen on perustutkimus
epäiltäessä suoliston parasiitti-infektiota. Näytteestä etsitään alkueläinten kystia
sekä matojen munia ja toukkia. Suositeltavaa on ottaa 2–3 näytettä eri päivinä, mieluiten
parin päivän välein, koska madon munien ja erityisesti alkueläinten kystien erittyminen
on jaksoittaista. Viime vuosina on käyttöön tullut uusia täydentäviä tutkimusmenetelmiä
suoliston alkueläininfektioiden diagnostiikkaan (Jokiranta ym. 2002). Taulukossa A
on esitetty käytettävissä olevat diagnostiset menetelmät ja taulukossa B suositeltavia
tutkimuksia eri kliinisissä oirekuvissa.
Taulukko 5. Suoliston parasitologisen näytteet 1
Ulostenäytteet Ulosteen formaliininäyte eli ulosteen parasiitit Perustutkimus epäiltäessä
suoliston parasiitti-infektiota Näytteestä etsitään alkueläinten kystia sekä matojen
munia ja toukkia.(edellisellä sivulla: Suoliston parasiitti-infektioiden sekä alkueläin että matoinfektioiden näytteet)
hoidon yleisperiaatteet
Endeemisellä alueella oireettomien suoliston parasiitti-infektioiden hoito ei ole
mielekästä uuden tartunnan todennäköisyyden takia, ellei siihen liitetä ehkäiseviä
toimenpiteitä, kuten puhtaan veden saannista huolehtimista, käymälähygieniaa ja yleisen
hygienian kohentamista.
Suomessa uuden infektion riski on pieni ja myös oireettomat suolistoparasiitin kantajat
on syytä hoitaa teoreettisenkin tartuntariskin poistamiseksi ja mahdollisten myöhempien
komplikaatioiden ehkäisemiseksi. Entamoeba histolytica voi aiheuttaa invasiivisen
taudin ja Giardia lamblia pitkittyneen ripulin ja malabsorption. Yksittäinenkin suolinkainen
saattaa saada aikaan sappitieobstruktion, ja Strongyloides stercoralis voi aiheuttaa
henkeä uhkaavan yleisinfektion vuosiakin tartunnan jälkeen, jos potilaalle kehittyy
immuunipuutos. Taulukoissa 2. ja 4. on esitetty ohjeet tavallisimpien suoliston alkueläin- ja matoinfektioiden lääkehoidosta
(Siikamäki 1994, Liu ja Weller 1996, Silva ym. 1997, Rosenblatt 1999, Siikamäki ym.
2002). Suurta osaa suoliston parasiitti-infektioiden hoitoon käytetyistä lääkkeistä
ei ole rekisteröity Suomessa, mutta niitä voi hankkia Lääkelaitoksen erityisluvalla.
Mebendatsolin määräämiseen riittää tavallinen resepti, koska sillä on määräaikainen
erityislupa.
Jos suoliston parasiitti-infektio todetaan raskauden aikana, potilasta voidaan useimmiten
seurata ja antaa hoito vasta synnytyksen jälkeen, koska infektiot ovat yleensä lieväoireisia
tai oireettomia. Metronidatsoli on todettu turvalliseksi raskauden aikana (Samuel
ja Barry 1998). Tinidatsolin ja diloksanidifuroaatin turvallisuudesta raskauden aikana
ei ole tutkimustietoa, joten niiden käyttöä on parasta välttää (Cook 1992). Paromomysiini
ei imeydy merkittävästi, ja sitä on suositeltu amebakystan kantajuuden
ja giardiaasin hoitoon raskauden aikana, jos hoito katsotaan tarpeelliseksi (Samuel
ja Barry 1998).
Matotautien lääkkeistä bentsimidatsolijohdoksia mebendatsolia, albendatsolia ja tiabendatsolia
ei mahdollisen teratogeenisuuden takia tule käyttää raskauden–varsinkaan sen ensimmäisen
kolmanneksen–aikana. Pratsikvantelin ja ivermektiinin turvallisuudesta raskauden aikana
ei ole riittävästi tutkimustietoa, joten niitä on syytä käyttää vain, jos se katsotaan
välttämättömäksi (Cook 1992, Samuel ja Barry 1998). Sama koskee pyrantelipamoaattia
(Samuel ja Barry 1998) ja niklosamidia (Cook 1992). Piperatsiini vaikuttaa turvalliselta
raskauden aikana (Cook 1992), samoin pyrviini, joka ei imeydy merkittävästi.
--
