Legioonalaistauti (legionelloosi)
Lääkärikirja Duodecim
7.10.2018
Legioonalaistauti eli legionelloosi on kuumetauti, johon yleensä
liittyy keuhkokuume. Taudin aiheuttaa luonnon vesissä Suomessakin
yleisenä elävä bakteeri (Legionella pneumophila). Tämä bakteeri
löydettiin vasta vuonna 1976, kun se aiheutti Philadelphiassa
Yhdysvalloissa keuhkokuume-epidemian isossa hotellissa sotaveteraanien
(American Legion) kokouksessa. Bakteeri levisi hotellin
ilmastointilaitteiden välityksellä. Bakteerin myöhäinen löytyminen
johtuu siitä, että sitä ei saada kasvamaan tavallisella
bakteeriviljelyllä.
Legionellaa
on kaikkialla maailmassa sekä luonnonvesissä että vesialtaissa.
Bakteeri hyötyy korkeasta veden lämpötilasta ja se kestää yli 50 °C:n
lämpötilaa. Siten se säilyy hengissä vesijohtojärjestelmissä, jos vettä
ei kuumenneta riittävästi. Legionelloosi on kuuluisa juuri hotellien
vesijärjestelmien, kuten ilmastointilaitteiden tai kylpylöiden, kautta
aiheuttamistaan epidemioista. Epidemioita ovat aiheuttaneet myös mm.
suihkut, porealtaat ja kukkanäyttelyiden suihkulähteet.
Vuonna 2016 Euroopassa todettiin noin 6 500 legioonalaistautia. Määrä on säilynyt varsin vakaana koko 2010-luvun. Tavallisina vuosina suurin osa (kaksi kolmasosaa) on yksittäisiä ja paikallisilla asukkailla ilmeneviä, 20 % matkailijoiden useimmiten hotelleista saamia tauteja ja 10 % sairaalassa saatuja. Vuonna 2016 kolme neljäsosaa tartunnoista todettiin Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa. Ryppäitä, joissa useampi sairastui samasta lähteestä, oli 135 vuonna 2016. Suurimmassa koskaan todetussa matkailijoiden epidemiassa sairastui 400 henkilöä vuonna 2014 Portugalissa. Euroopassa tauteja todetaan vähän enemmän kesä- kuin talvikuukausina.
Taudin esiintymistä eri maissa voi seurata seuraavista lähteistä: European Centre for Disease Prevention and Control (ECDC) 1 ja Maailman Terveysjärjestö (WHO) 2.
Suomalaisten vuosittain sairastamasta noin 30 legionelloositapauksesta noin puolet on ulkomailta tuotuja. Vuonna 2017 tartunnan sai 44 henkilöä, joista 27:llä oli keuhkokuume ja neljä näistä kuoli. Suomesta oli saanut tartunnan 11. Näistä 3 oli sairaalainfektioita (ks. «Sairaalainfektiot ja sairaalabakteerit»1)), ja ainakin yksi liittyi sairaalan vesijärjestelmään. Kaksi infektiota todettiin vesilaitoksen työntekijällä. Ulkomaisista tartunnoista kuusi oli saatu Latviasta tai Virosta ja loput suomalaisten tavallisista etelän matkakohteista. Seitsemän sairastuneen rypäs (kolmella keuhkokuume) syntyi suomalaisen hotellin porealtaasta. Suomen legionelloositapausten määrä on pieni verrattuna siihen, että suomalaiset sairastavat 50 000 muuta keuhkokuumetta vuosittain (ks. «Keuhkokuume (pneumonia) aikuisilla»2).
Legionella-bakteeri
lisääntyy lämpimän veden järjestelmissä. Kun ihminen hengittää ilmaa,
jossa on pieniä vesipisaroita tai vesiaerosolia, bakteeri voi päästä
hengitysteihin. Jos bakteeri pääsee alas keuhkoputkiin asti ja sieltä
kudoksiin, syntyy infektio. Vettä juomalla tartuntaa ei saa, koska veden
on päästävä keuhkoihin pieninä pisaroina. Legionelloosi ei tartu
eläimistä eikä myöskään ihmisestä toiseen.
Tartunnalle
altistuneista vain 5 % sairastuu keuhkokuumeeseen. Riskiä sairastua
legionella-keuhkokuumeeseen ja taudin vakavuutta lisäävät korkea ikä,
immuunipuute, krooninen keuhkosairaus, tupakointi ja diabetes. Miehet
sairastuvat naisia herkemmin. Lapsilla tauti on harvinainen; vain 1 %
sairastuneista on lapsia.
Aika tartuntahetkestä oireiden alkamiseen on lyhyt, yleensä 2–5 päivää, pisimmillään pari viikkoa. Legionella-keuhkokuumeen ensimmäinen oire on yleensä kuume lihas- ja päänsärkyineen. Tätä seuraa päivän parin päästä kuiva yskä. Vielä tässä vaiheessa tauti muistuttaa enemmän influenssaa (ks. «Influenssa»3) kuin bakteerikeuhkokuumetta (ks. «Keuhkokuume (pneumonia) aikuisilla»2). Jos tauti etenee vakavaksi, jo 5–7 päivää oireiden alusta tulee hengenahdistusta. Viimeistään tämä vie sairastuneen lääkäriin. Legionella-infektioon liittyy useammin (neljäsosalla) vatsakipua ja ripulia kuin muihin keuhkokuumeisiin. Vaikeimmissa taudeissa myös sekavuus on tyypillinen oire. Sairauteen kuolee antibioottihoidosta huolimatta 5–10 % sairastuneista. Tosin monella, jolla sairaus johtaa kuolemaan, on infektiopuolustusta heikentävä sairaus.
Legionella-infektion toinen, harvinaisempi muoto, on pelkkä korkeakuumeinen tauti lihas- ja päänsärkyineen ilman että syntyy keuhkokuumetta. Tätä taudin muotoa kutsutaan Pontiac-kuumeeksi. Se johtuu ilmeisesti legionellabakteerin veteen tuottamasta myrkystä eikä siitä, että bakteeri itse olisi päässyt kudoksiin. Pontiac-kuumeen oireet alkavat jo muutamassa tunnissa tai päivässä altistumisesta. Tämä tautimuoto paranee itsestään ilman antibioottia.
Kuumetaudin aikaisessakin vaiheessa veren C-reaktiivisen proteiinin (CRP; ks. «CRP (P-CRP)»4)
pitoisuuden perusteella voidaan päätellä, onko kyse todennäköisemmin
bakteeri- kuin virusinfektiosta ja onko tautia siis syytä hoitaa
antibiootein. Legionelloosissa yskän alettua keuhkoihin tulee aikaisin
röntgenkuvassa nähtävät tulehduspesäkkeet. Se, että keuhkokuume on
legionellan aiheuttama, selviää virtsasta tutkittavan
legionella-bakteerin rakenteen (antigeenin) tai sen geenistön
(PCR-testi) toteamisella. Tämä onnistuu yleensä heti taudin alussa.
Jälkikäteen saadaan vastaus ysköksestä tehdystä legionellan viljelystä
(viive 5–7 päivää) tai toteamalla veressä vasta-aineiden lisääntyminen
(viive 2–9 viikkoa). Hoitopäätös legionellaan tepsivällä antibiootilla
tehdään jo sillä perusteella, että tautia pidetään bakteeritautina ja
sairastumista on edeltänyt ulkomaanmatka, hotelliyöpyminen tai
kylpyläkäynti.
Antibioottihoito vaikuttaa nopeasti vointiin ja vähentää ratkaisevasti vakavan taudin riskiä. Toisin kuin keuhkokuumeen hoidossa yleensä, penisilliini tai kefalosporiinit eivät tepsi, vaan parhaan tehon antavat makrolidiantibiootit ja fluorokinolonit. Antibioottihoito kestää 10–14 vuorokautta. Legionella-keuhkokuumetta sairastavaa hoidetaan yleensä muutaman päivän ajan sairaalassa mahdollisen hengitysvajauksen tai muun vakavan taudinkäänteen havaitsemiseksi. Pontiac-kuume paranee muutamassa päivässä itsestään, eikä antibiootti vaikuta taudin kulkuun.
Kun
aikuinen sairastuu korkeaan kuumeeseen (38,5 °C tai enemmän) eikä tähän
ole selvää syytä tiedossa (esimerkiksi nuhakuume tai influenssa) ja
lisäksi yleisvointi heikkenee tai on raskas hengittää, lääkärissä käynti
on aiheellinen heti oireiden alettua. Erityisesti legionelloosia voi
ajatella, jos on yöpynyt hotelleissa tai käynyt kylpylässä edeltävän
viikon aikana. Viimeistään, jos kuumetautiin liittyy selvä
hengenahdistus tai sekavuutta, lääkäriin on syytä lähteä viivytyksettä.
Legionelloosiin
ei ole rokotetta, eikä aiemmin sairastettu legionelloosi suojaa uudelta
taudilta. Matkailija ei voi itse vähentää riskiään esimerkiksi hotellin
valinnalla, paitsi valitsemalla hotellin, jossa ei ole koneellista
ilmastointia. Lämmitettyjen altaiden, erityisesti porealtaiden,
välttäminen pienentänee infektion riskiä, mutta huomioiden taudin
harvinaisuus "hinta" voi lomalaiselle olla turhan kova.
Vesijärjestelmien turvallisuus taataan riittävällä kuumennuksella (kuuma vesi vähintään 55 °C) tai pitämällä vesi riittävän kylmänä (kylmä vesi alle 20 °C) vesijohtojärjestelmissä. Myös runsaalla kloorin käytöllä saadaan legionella häviämään esimerkiksi uima-altaista.
Jokaisen legionelloosi-tapauksen kohdalla pyritään ympäristönäyttein etsimään tartunnan alkuperä, usein vesilähde, uusien tapausten estämiseksi. Tauti ei tartu suoraan henkilöstä toiseen.
Esiintyvyys
Vuonna 2016 Euroopassa todettiin noin 6 500 legioonalaistautia. Määrä on säilynyt varsin vakaana koko 2010-luvun. Tavallisina vuosina suurin osa (kaksi kolmasosaa) on yksittäisiä ja paikallisilla asukkailla ilmeneviä, 20 % matkailijoiden useimmiten hotelleista saamia tauteja ja 10 % sairaalassa saatuja. Vuonna 2016 kolme neljäsosaa tartunnoista todettiin Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa. Ryppäitä, joissa useampi sairastui samasta lähteestä, oli 135 vuonna 2016. Suurimmassa koskaan todetussa matkailijoiden epidemiassa sairastui 400 henkilöä vuonna 2014 Portugalissa. Euroopassa tauteja todetaan vähän enemmän kesä- kuin talvikuukausina.
Taudin esiintymistä eri maissa voi seurata seuraavista lähteistä: European Centre for Disease Prevention and Control (ECDC) 1 ja Maailman Terveysjärjestö (WHO) 2.
Suomalaisten vuosittain sairastamasta noin 30 legionelloositapauksesta noin puolet on ulkomailta tuotuja. Vuonna 2017 tartunnan sai 44 henkilöä, joista 27:llä oli keuhkokuume ja neljä näistä kuoli. Suomesta oli saanut tartunnan 11. Näistä 3 oli sairaalainfektioita (ks. «Sairaalainfektiot ja sairaalabakteerit»1)), ja ainakin yksi liittyi sairaalan vesijärjestelmään. Kaksi infektiota todettiin vesilaitoksen työntekijällä. Ulkomaisista tartunnoista kuusi oli saatu Latviasta tai Virosta ja loput suomalaisten tavallisista etelän matkakohteista. Seitsemän sairastuneen rypäs (kolmella keuhkokuume) syntyi suomalaisen hotellin porealtaasta. Suomen legionelloositapausten määrä on pieni verrattuna siihen, että suomalaiset sairastavat 50 000 muuta keuhkokuumetta vuosittain (ks. «Keuhkokuume (pneumonia) aikuisilla»2).
Tartuntatapa
Oireet ja taudin kulku
Aika tartuntahetkestä oireiden alkamiseen on lyhyt, yleensä 2–5 päivää, pisimmillään pari viikkoa. Legionella-keuhkokuumeen ensimmäinen oire on yleensä kuume lihas- ja päänsärkyineen. Tätä seuraa päivän parin päästä kuiva yskä. Vielä tässä vaiheessa tauti muistuttaa enemmän influenssaa (ks. «Influenssa»3) kuin bakteerikeuhkokuumetta (ks. «Keuhkokuume (pneumonia) aikuisilla»2). Jos tauti etenee vakavaksi, jo 5–7 päivää oireiden alusta tulee hengenahdistusta. Viimeistään tämä vie sairastuneen lääkäriin. Legionella-infektioon liittyy useammin (neljäsosalla) vatsakipua ja ripulia kuin muihin keuhkokuumeisiin. Vaikeimmissa taudeissa myös sekavuus on tyypillinen oire. Sairauteen kuolee antibioottihoidosta huolimatta 5–10 % sairastuneista. Tosin monella, jolla sairaus johtaa kuolemaan, on infektiopuolustusta heikentävä sairaus.
Legionella-infektion toinen, harvinaisempi muoto, on pelkkä korkeakuumeinen tauti lihas- ja päänsärkyineen ilman että syntyy keuhkokuumetta. Tätä taudin muotoa kutsutaan Pontiac-kuumeeksi. Se johtuu ilmeisesti legionellabakteerin veteen tuottamasta myrkystä eikä siitä, että bakteeri itse olisi päässyt kudoksiin. Pontiac-kuumeen oireet alkavat jo muutamassa tunnissa tai päivässä altistumisesta. Tämä tautimuoto paranee itsestään ilman antibioottia.
Diagnoosi ja hoito
Antibioottihoito vaikuttaa nopeasti vointiin ja vähentää ratkaisevasti vakavan taudin riskiä. Toisin kuin keuhkokuumeen hoidossa yleensä, penisilliini tai kefalosporiinit eivät tepsi, vaan parhaan tehon antavat makrolidiantibiootit ja fluorokinolonit. Antibioottihoito kestää 10–14 vuorokautta. Legionella-keuhkokuumetta sairastavaa hoidetaan yleensä muutaman päivän ajan sairaalassa mahdollisen hengitysvajauksen tai muun vakavan taudinkäänteen havaitsemiseksi. Pontiac-kuume paranee muutamassa päivässä itsestään, eikä antibiootti vaikuta taudin kulkuun.
Milloin hoitoon
Ehkäisy
Vesijärjestelmien turvallisuus taataan riittävällä kuumennuksella (kuuma vesi vähintään 55 °C) tai pitämällä vesi riittävän kylmänä (kylmä vesi alle 20 °C) vesijohtojärjestelmissä. Myös runsaalla kloorin käytöllä saadaan legionella häviämään esimerkiksi uima-altaista.
Jokaisen legionelloosi-tapauksen kohdalla pyritään ympäristönäyttein etsimään tartunnan alkuperä, usein vesilähde, uusien tapausten estämiseksi. Tauti ei tartu suoraan henkilöstä toiseen.
Aiemmat kirjoittajat:
kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Pentti Huovinen
Artikkelin tunnus: dlk00580 (001.005)
© 2018 Kustannus Oy Duodecim
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar