Summa sidvisningar

lördag 27 december 2014

Prioritoinnista sananen. Ebolasta selviäminen.

Nyt kun Ebolavirus runtelee Afrikassa ja on laadultaan sitä luokkaa, että  voi surmata tuntemattoman määrän  ihmiskuntaa, jos ihminen vain joutuu sen lähikontaktiin- siis se on pandeminen siinä mielessä, että jos se hankkii lisäkykyjä siirtyä ihmisestä toiseen, se olisi  kuin uusi  suuresti patogeeninen influenssavirus, vaarallinen, tosin ebolaviruksen komplisoitu suuri rakenne saattaa vaatia trooppisen ilmaston joitakin perusominaisuuksia  siten että  mikään suurempi pandemia ei tule kuitenkaan koskan tuollasella filamenttisella   jättihahmolla  tapahtumaan.
Mutta  paikallisesti - jos ei mitään  tehdä se kyllä  autioittaa  alan  koko Afrikan mannerta  sen trooppista  märkää vyöhykettä.
Toinen Afrikan alueen virus, pandemia, retrovirus on taas mukautunut koko maailmaan ja käyttää "trooppista" leviämistapaa,  seksuaalisuhteita, jossa  elinnesteet ovat suora silta virukselle.  Kömpelörakenteinen  rihmastoinen  ebolavirus on hankkinut retrovirukselta  jonkin  keinon saada infektioprosessi   solun sisällä  täydellistymään. Saattaa olla että  ebola on  nytkin hankkiamssa lisäominaisuuksia ja  raivoaasamalla alueella kuin esim dengue ja moni muu kuuman kostean trooppisen alueen tauti, myös  HIV kattaa  samoja alueita.Ja kuka tietää mitä kaikkia viruksia  vain  sillä alueella spesifisesti piilee.  Ebola voi vaihtaa tai täydentää  geenimateriaalia tämän jättipurkauksen aikana. Se voi jopa  sievennellä rihmastoaan, jotka ovat eräänlaisia kopulointiputkia joista se päästelee viruspakettiaan, kuin itiötä, jos onnistuu samaan putkensa kiinittymään  johonkin pintaan.  Se surmaa nopeasti uhrinsa ja siinä on sen ainoa heikkous:  Se ei voi pitää ihmistä reservoaarina. Se ei voi  jäädä  kehoon kuten EBV tai HIV.   Ihmiskunta voi rajoittaa infektiota  hautaustekniikalla, diagnostiikalla ja  suojatoimenpiteillä. Jos  ebola  muuttuu sellaiseksi, että se pitää uhriaan kauemman aikaa hengissä,  se on askeleen vaarallisempi, katalampi  ja askeleen lähempänä pandemisuutta. Toisaalta  jos ihminen pysyy kauemmin hengissä  hänellä on virinnyt vastustuskykyä ja sitä ebola virus ei kestä. Sen ainoa tappo keino on  nopea  vastustuskyvyn katala  täydellinen hävitys.
Samalla kun ebolan aiheuttama haaste kasvaa kuin jättiläinen ja sitoo  maailman  tehokkaimmat ja parhaiten varustetut laboratoriot ja  koulutetuimmat  laborantit ja  tieteen tutkijat,  saattaa  tässä sokeassa  pisteessä tasapainoinen prioritointi  ontua ja voidaan joutua yhtäkkiseen resurssipulaan,  jos ilmenee uusi  globaali haaste.  Maailman aivot ovat  ebolan ongelmaa ratkaisemassa ja kohta armeijatkin. koska samalla vyöhykkeellä  raivoaa vielä genosidiset sota-aallot.  Moni  sotaakyvä ei ole edes motivoitunut  pitämään ketään hengissä. 
Samalla  koulutustaso  kansoissa, jotia  ongelma koskee, on paikoitellen  alle standardin ja  voi tapahtua kuten on tapahtunut, käsittämättömyyksiä:  Terveydenhoitohenkilökuntaa surmataan,  infektoituneita ruumiita heitetään  laitoksen johtajan  työhuoneen eteen  palkkakiistaa  tehostamaan, siis poliittisista syistä, jos  rahaa hautaustyöstä ei heti lennä käteen. tämä heijastaa  täyttä ymmärtämättömyyttä  infektion laadusta ja käsittämätöntä vastuuttomuutta ihmisistä.
 Ja samalla  terveysasemien pystyttäminen täys "avaruusolosuhteisiin "  on kuin salaatin kasvattamista Marsissa. siis yhtä hengenvaarallista- ilmapiiri ympärillä voi olla  täysin asiaa hankaloittava. siis ilmaton piiri.   Tavalliset  hyväntekijät ovat sulkeneet  virastonsa ja vetäytyneet pois alueelta. Ei se nyt ole mitenkään tuomittava asia, koska he muutenkin tekevät  alipalkatusti hyvät työnsä  ainoana apuna  moskiittoverkko ja  silloin tällöin tippuvat  kolehtikannatukset jos hyvinvointivaltiossa asuvat kannattajat  tulevat  omantunnontuskiin, kun eivät ole muistaneet lähettiensä kannatuksia.
Toisaalta on suuret joukot tavallisia  ihmisiä jotka haluavat auttaa, mutta olisivat vain  läntti  verisiä elinnesteita ja suuri vaiva ja vastus ,jos ilmenisivät sinne katsomaan ebolaa paikan päällä. 
Moni haluaisi tietysti  ekonomisestikin auttaa, mutta  entiset korruptiohuhut erilaisten järjestöjen rahakanavien suuntautumisesta  yksilöiden omiin taskuihin  on mitätöinyt monta  mahdollisesti hyvää tarkoittavaa yritystä ja kylmentänyt monen auttajan mielenkin.
Hallitukset luonnollisesti  erottavat  ebolan vastaiseen taisteluun budjetistaan jonkin  määrän. Se on hyvä. toisaalta virastoja ja hallituksia ei pitäisi  syöstä pois tasapuolisesta prioritoinnista.  Tässä voisi olla  eduksi jos hallituksen taholta annettaisiin kansalle  virallisesti valvottu kanava, jossa kukin voi  avustaa sitä asiaa, mihin  henkilökohtaisesti  haluaisi antaa avustuksensa luotettavasti.  esim MSB voisi- ja ehkä  jo onkin- avannut  esim ebola-avustuskanavan. Siitä vain pitäisi  viraston antaa lehdistötieto.  MSB:n  panos on  asiantuntijatasoa, mihin ei muut pysty. Siellä on  suuri joukko niitä  pelottomia  ja samalla asian osaavia jotka ovat valmiita  käymään käsiksi vaikeisiinkin tehtäviin.
Ebolan jälkeen voi tulla jokin muu. Tsunami oli yksi asia.  Näihin  tarvitaan hallituksen  hyväksymä ja  valvoma kanava.että kruunukaan kansan varoista tällaisena aikana ei mene  hukkaan. Sillä rikollisuus  ei kaihda  ryöstää myöskään näistä avustuskanavista ja toisaalta hallitus nääntyisi jos  kansan yleisbudjetista sinänsä pitäisi erottaa  varat ulkomaiden  mitä yllättävämmän laatuisiin katastrofiapuihin.  Kansalaisten mahdollisuus tässä ojentaa  avustuksensa tukkisi  sitä murtumaa mitä näistä katastrofien kertymistä  valtiobudjettiin tulee.
Sitä paitsi  laboratoriotieteen alalla  kyllä tiedetään, mistä käsin taas uutta katastrofia on tulossa esim rokotuskehittelyn tarvetta ym. joten täytyy priorisoida.

On hyvä että  kyseiset maat, katastrofifokusmaat,  osallistuvat omaan koulutukseensa ja oman tasonsa kohottamiseen  niin tehokkaasti kuin mahdollista ja lähettävät   omia  delegaattejansa  oppimaan tekniikoita ja keinoja selvitä tilanteesta.  ja saamaan yleisnäkymää .  Ikävä että  he joutuvat  sitten hengenvaaraan  alkeellisten omien kansalaistensa taholta, koska yhteiskunnan koulutustason erot ovat  vielä liian suuria.

 Suuri ongelma on  malnutritio. Toinen ongelma on asumistavan kurjuus- - siis osa  kansa asuu kuin maan pinnassa jonkin rievun  päällä- missä sitten juoksee kaikenlaista elävää ja inisee hyttystä.  Mutta  eihän Afrikkaa voi yhdessä vuodessa muuttaa  miksikään  New Yorkiksi, jossa taas tuskin  näkeekään ruohoa tai puuta ja puun lepakkoa.  Sinänsä en kannata taloja jotka ovat yli 3-4 kerrosta korkeat, koska sitten vaaditaan  hissi ja sen myötä sähkö ja sen myötä ydinvoimala, ja sitä taas ei joka paikkaan voi rakentaa. Afrikassa nyt ensisijaisesti kyseeseen tulee aurinkoenergia  ja merivedenpuhdistuslaitokset.

Mikä on varmaa, jokainen ruotsalainen on sikäli  erikoinen ihminen, että ruotsalaisuuteen kuuluu valtava avustamisen halu, kun maailmassa jossain on hätätilanne. Siinä aivan suomalaisena joskus kauhistuu, miten ruotsalainen  selviää siitä maapallon hoitopolitiikastaan.

Tässä tulee mieleen se  avustamisen ja auttamisen halu, mikä jo Mooseksen kirjassa esiintyi kun rakennettiin Ilmestysmajaa. Sehän oli  monimutkainen rakennus - jonka avulla orientoitui monimiljoonainen kansa lopulta, ja siinä oli paljon materiaalia. Jokaiselle tuli halua antaa jotakin sen pystyttämiseksi  ja jokainen antoi sen mukaan, minkä hänen sydämensä  kehoitti ja niin alkoi kertyä mitä monipuolisin materiaali kokoon kunnes johtajat havaitsivat että ainesta oli jo yli tarpeen ja antoivat kehoituksen lakata antamasta siihen tarkoitukseen.  Olen sitä mieltä että  tällainen kollektiivis-yksilöllinen tapa antaa sen mukaan kuin hallitus pyytää spesifisesti  ja yksilö voi ja  haluaa antaa , tulee tuottamaan kuitenkin riittävän määrän avustukseen tarvittavaa materiaalia (resurssia) että saadaan taas ihmsikunta tästä asiasta  jaloilleen.   Asia on nyt ebolasta selviäminen.  uudessa testamentissa on myös tuosta samasta antamisesta. Korostetaan että kukin antaa vain varojensa mukaan, ei yli varojensa, ettei itse tulisi sitten muille taakaksi.



Inga kommentarer:

Skicka en kommentar