Summa sidvisningar

onsdag 15 april 2015

Suomessa aletaan kartoittaa taigapunkkia


Aamulehdestä sitaatti 15 .4. 2015

Kääri punkkisi folioon ja lähetä se Turkuun

Pasi Liesimaa
18492058
Kotimaa | 15.4.2015 | 22:51 | Päivitetty 23:081
Aamulehti
Turun yliopiston tutkijat pyytävät yleisöltä puutiaisnäytteitä, joiden avulla idästä levinneen taigapunkin esiintymisalueet Suomessa pystyttäisiin selvittämään.Omalta iholta tai eläimestä tavoitettu puutiainen pakataan esimerkiksi folion sisälle. Noin 10 x 10 senttimetriä oleva folio taitetaan kahtia ja puutiainen nostetaan taitoksen keskelle. Sen jälkeen avoimina olevat kolme reunaa taitetaan kiinni.Yliopisto määrittää, onko kyseessä yleinen puutiainen vai taigapunkki. - Puutiaisen lisäksi on tärkeää liittää tiedot siitä, löytyikö puutiainen ihmisestä vai eläimestä ja mistä eläinlajista, arvioitu tarttumispaikka sekä päivämäärä. Tarvitsemme myös lähettäjän yhteystiedot, mielellään myös sähköpostin tai puhelinnumeron, puutiaistutkimusta johtava amanuenssi Ritva Penttinen sanoo.Taigapunkin löytäneille lähetetään tieto lajista, ja kaikki taigapunkkilöydöt esitellään puutiaiset.fi -sivustolla.Suomessa esiintyy kaksi ihmiselle haitallista puutiaislajia: yleinen puutiainen (Ixodes ricinus) ja taigapunkki eli Siperian puutiainen (Ixodes persulcatus). Taigapunkki ja yleinen puutiainen pystyvät elämään luonnossa samoilla alueilla. Molemmilla on samat isäntäeläimet: luonnonvaraiset nisäkkäät, lemmikki- ja kotieläimet sekä ihminen.- Tähänastisen tiedon mukaan taigapunkkia on löydetty kuudelta eri paikkakunnalta: Lempäälästä, Simosta, Kokkolasta, Närpiöstä, Kuhmosta ja Ilomantsin Mekrijärveltä. Laikuittaiset esiintymistiedot maan eri puolilta viittaavat siihen, että taigapunkkia esiintyy muuallakin. Nyt me haluamme selvittää lajin levinneisyyden, Penttinen sanoo.Sekä tavallinen puutiainen että taigapunkki levittävät borrelioosia aiheuttavia bakteereja, mutta virolaisten tutkijoiden mukaan taigapunkilla on todettu borreliabakteerien esiintyvyyden olevan muutamia prosenttiyksiköitä korkeampi kuin tavallisella puutiaisella. Taigapunkin on todettu myös kantavan puutiaisaivokuumeen (TBE) aiheuttajan, flaviviruksen niin sanottua siperialaista alatyyppiä, joka on osoittautunut yleisen puutiaisen kantamaa eurooppalaista alatyyppiä ärhäkkäämmäksi.Jokainen yliopistolle saapunut puutiaisnäyte määritetään lajilleen. Määritys onnistuu, vaikka puutiainen olisi ennättänyt jo jonkin verran imeä verta. Herneen kokoiseksi paisunutta puutiaista ei kannata lähettää. Näytteistä voidaan myöhemmin määrittää myös puutiaisten kantamia taudinaiheuttajia. Puutiaisia otetaan vastaan touko–syyskuun ajan. Tutkijat lupaavat ilmoittaa jokaiselle taigapunkin löytäneelle henkilökohtaisesti tiedon lajista. Ne, jotka eivät vastausviestiä saa, tietävät, että heidän löytämänsä laji oli tavallinen puutiainen. Uusista taigapunkkiesiintymistä tutkijat tiedottavat tutkimuksen kotisivulla www.puutiaiset.fi. Lähetä puutiainen ja lisätiedot kirjekuoressa osoitteella: Puutiaiset, Eläinmuseo, 20014 TURUN YLIOPISTO Katso puutiaistilanne kartalta: www.utu.fi/fi/yksikot/sci/yksikot/biologia/tutkimus/projektit/Ixodes/Sivut/kartta.aspx

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar