Artikkelin kirjoittivat Heli Siikamäki, Hannu Kyrönseppä ja Sakari Jokiranta. KAtson jos netistä löydän linkin. . https://www.duodecimlehti.fi/duo93006
Teksti on kuin parhaasta oppikirjasta, joten siteeraan muistiin:
Suoliston parasiitti-infektiot
Suoliston parasiitti-infektiot eli alkueläin- ja matoinfektiot ovat maailmanlaajuisesti erittäin yleisiä. Alkueläimille on tyypillistä, että ne voivat tarttua suoraan ihmisestä toiseen, lisääntyvät ihmiselimistössä ja aiheuttavat usein oireisen taudin. Madot taas eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tartu suoraan ihmisestä toiseen eivätkä lisäänny ihmiselimistössä. Matoinfektiot ovat yleensä lieväoireisia tai oireettomia–oireita esiintyy yleensä vain, jos matoja on runsaasti. Suomessa todetuista suoliston parasiitti-infektioista suurin osa on peräisin ulkomailta, mutta Suomessakin esiintyy giardiaa, leveää heisimatoa, kihomatoa ja satunnaisesti Entamoeba histolyticaa ja suolinkaista. Diagnostiikassa perustutkimus on ulosteen parasitologinen tutkimus. Ulosteen formaliininäytteestä etsitään alkueläinten kystia sekä madon munia ja toukkia. Suoliston alkueläininfektioiden diagnostiikkaan on tullut viime vuosina uusia täydentäviä tutkimusmenetelmiä. Suomessa uuden infektion riski on pieni ja myös oireettomat suolistoparasiitin kantajat on hyvä hoitaa myöhempien komplikaatioiden ehkäisemiseksi ja teoreettisenkin tartuttamisriskin poistamiseksi.
Suoliston parasiitti-infektiot eli alkueläin- ja matoinfektiot ovat maailmanlaajuisesti erittäin yleisiä. Suolistomatoja on vähintään viidenneksellä maailman väestöstä, giardiaa kantaa noin 200 miljoonaa ihmistä ja amebiaasiin kuolee vuosittain 40 000–100 000. Kehitysmaissa on yleistä, että ihmisillä on samanaikaisesti useita eri parasiitteja. Suoliston matoinfektiot eivät sinänsä aiheuta yleensä merkittävää kuolleisuutta. Liittyneenä aliravitsemukseen ja muihin tauteihin ne kuitenkin heikentävät yleiskuntoa, edistävät muiden tautien kehittymistä ja aiheuttavat työkyvyttömyyttä ja taloudellisia menetyksiä.
Suoliston parasiitti-infektioissa tartunta saadaan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta yleensä reittiä uloste-suu-suoli, useimmiten ruoan tai juoman välityksellä. Huono hygienia on pääasiallinen syy suolistoparasiittien leviämiseen, ja nämä infektiot ovatkin nykyisin pääasiassa tropiikin ja subtropiikin kehitysmaiden vitsauksia. Ehkäisyssä keskeisiä seikkoja ovat puhdas juomavesi ja käymälähygienia. Suurin osa Suomessa todetuista suoliston parasiitti-infektioista on matkailijoiden ja maahanmuuttajien mukana tulleita, mutta osa voi periaatteessa tarttua täällä eteenpäin, ja tiettyjä suolistoparasiitteja meillä esiintyy kotoperäisinä.
Suomalaisesta terveestä väestöstä löytyy suolistoparasiitteja 4,9 %:lta ja patogeenisia parasiitteja 1,5 %:lta. Giardiaa löytyy noin 1 %:lta suomalaisista, ja oireettomia ameban kantajia on jonkin verran (Kyrönseppä 1993). Leveä heisimato eli lapamato oli aikaisemmin varsin yleinen etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa: 1940-luvulla sitä kantoi 20 % suomalaisista. Vuonna 1989 lapamatoa löytyi enää 0,3 %:lta sairaalapotilaista (Kyrönseppä 1993). Kihomatoinfektio on nykyisin yleisin suoliston matoinfektio Suomessa. Vuosina 1982–83 tehdyssä selvityksessä kihomatoa löytyi 5 %:lta 3–14-vuotiaista helsinkiläislapsista (Kyrönseppä 1993). Helsinkiläisillä päiväkotilapsilla ilmoitettujen tartuntojen määrä kasvoi 1990-luvulla kymmenestä 211 tapaukseen vuodessa (Rostila ja Salo 2000). Auroran sairaalan lastenosastolla todettiin kihomatoja 12 %:lla 2–6-vuotiaista (Williamsson 1997). Yksittäisiä Suomesta saatuja suolinkaistartuntoja tulee esiin silloin tällöin. Matkailijoilla ja maahanmuuttajilla esiintyy myös muita suolistoparasiitteja. Mitä pidempään oleskelu endeemisellä alueella on kestänyt, sitä todennäköisempää on suolistoparasiittien löytyminen. Pakolaisten ja turvapaikan hakijoiden joukossa on suolistoparasiitteja löytynyt eniten (35–64 %:lta) henkilöiltä, jotka ovat tulleet trooppisilta alueilta, kuten Kaakkois-Aasiasta tai Afrikasta (Kyrönseppä ym. 1993).
Taulukoissa 1. ja 2. on esitetty tavallisimmat suoliston alkueläimet ja madot, niiden aiheuttamat oireyhtymät sekä matojen osalta tartuntareitit ja infektioiden yleisyys.
| Alkueläin | Tärkeimmät oireet |
|---|---|
| Varmat patogeenit | |
| Tavalliset: | |
| Entamoeba histolytica | Koliitti, maksa-asbsessi |
| Giardia lamblia | Ripuli, malabsorptio |
| Cryptosproridium parvum | Vesiripuli, AIDS-potilailla krooninen raju ripuli ja kolangiitti |
| Cyclospora cayetanensis | Ripuli |
| Dientamoeba | Ripuli |
| Harvinaiset: | |
| Balantidium coli | Koliitti |
| Entamoeba polecki | Ripuli |
| Isospora belli | Ripuli, varsinkin AIDS-potilailla |
| Sacrocystis sp. | Lihastulehdus, ripuli |
| Microsporidiumit | AIDS-potilailla suolistoinfektio, kolangiitti, silmäinfektio, yleisinfektio |
| Mahdolliset patogeenit | |
| Blastocystis hominis | |
| Apatogeenit | |
| Entamoeba coli | |
| Entamoeba dispar | |
| Entamoeba hartmanni | |
| Endolimax nana | |
| Iodamoeba bütschlii | |
| Chilomastix mesnili |
| Matolaji | Yleisin tartuntareitti | Pääasialliset oireet | Tartuntojen yleisyys | |
|---|---|---|---|---|
| 1. HYKS-laboratoriodiagnostiikan löydösmääriin perustuva arvio | ||||
| Maailma (milj.) | Suomi (uusia lab.diagn./v)1) | |||
| Nematoda/Sukkulamadot | ||||
| Ancylostoma duodenale ja Necator americanus (koukkumato) | maaperä-iho | anemia | > 900 | 20 |
| Ascaris lumbricoides (suolinkainen) | maaperä-suu-suoli | suolitukos, sappitietukos | > 1 000 | 130 |
| Enterobius vermicularis (kihomato) | ihminen-suu-suoli | peräaukon kutina | 750 | > 5 000 |
| Strongyloides stercoralis | maaperä-iho | autoinfektio, hyperinfektio | 20 | |
| Trichuris trichiura (piiskamato) | maaperä/vesi-suu-suoli | rektumprolapsi | > 500 | 130 |
| Trematoda/Imumadot | ||||
| Clonorchis sinensis (kiinalainen maksamato) | kala-suu-suoli | sappitietukos | 28 | 4 |
| Fasciola hepatica (lampaan maksamato) | vesikasvi-suu-suoli | hepatomegalia | 2,4 | 0–1 |
| Schistosoma mansoni (halkiomato) | vesi-iho | koliitti, splenohepatomegalia | 200 | 5 |
| Cestoda/Heisimadot | ||||
| Diphyllobotrium latum (leveä heisimato eli lapamato) | kala-suu-suoli | pernisioosi anemia | ? | 100 |
| Taenia saginata (naudan kapea heisimato eli väkäsetön kapea heisimato) | naudanliha-suu-suoli | ei oireita | 45 | 4 |
| Taenia solium (sian kalpea heisimato eli väkäsellinen kapea heisimato) | sianliha-suu-suoli | systiserkoosin aiheuttama epilepsia | 3 | 1 |
| Hymenolepsis nana (kääpiöheisimato) | uloste-suu-suoli | ei oireita | ? | 2 |
Alkueläininfektiot
Alkueläimille on tyypillistä, että ne voivat tarttua suoraan ihmisestä toiseen, ne lisääntyvät ihmiselimistössä ja aiheuttavat usein oireisen taudin.
Amebiaasi on juurijalkaisiin alkueläimiin kuuluvan Entamoeba histolytican aiheuttama tauti. Viime aikoina on E. histolyticasta erotettu sitä läheisesti muistuttava E. dispar -laji, jota ei pidetä patogeenisena. Vain noin 10 % E. histolytica/dispar -ryhmään kuuluvista ameboista on itse asiassa varsinaista E. histolyticaa, joka voi aiheuttaa oireisen taudin. Amebiaasia esiintyy maailmanlaajuisesti, pääasiassa trooppisissa ja subtrooppisissa maissa. Endeemisillä alueilla oireettomia kantajia on 50–80 % väestöstä, Suomessa 0,1–0,2 %. Vuosittain maailmassa on 40–50 miljoonaa amebakoliitti- tai maksa-absessitapausta ja amebiaasiin kuolee 40 000–100 000 ihmistä. Amebatartunta saadaan kystia erittävän ihmisen ulosteista veden tai ruoan mukana tai suoraan reittiä uloste-suu. Kystista vapautuu trofotsoiitteja, jotka voivat tunkeutua paksusuolen limakalvoon ja aiheuttaa vuotavia kraatterimaisia haavaumia. Verivirran mukana ne saattavat kulkeutua muualle elimistöön, tavallisimmin maksaan, ja aiheuttaa ameba-absessin (Hughes ja Petri 2000). Ameban kystat voivat säilyä elinkykyisinä ulosteessa tai vedessä useita viikkoja, mutta ne eivät kestä pakastusta (-20 °CC) eivätkä kuumentamista (viisi minuuttia +50 °CC:ssa).
Inkubaatioaika tartunnan saamisesta oireiden alkuun on yleensä kolmesta viikosta neljään kuukauteen. Taudinkuva vaihtelee lievästä ripulista vakavaan veriripuliin ja absessioireisiin. Komplikaationa voi kehittyä suolistoverenvuoto, suolenpuhkeama ja vatsakalvontulehdus, joka saattaa syntyä myös suolistoleikkauksen tai maksa-absessin puhkeamisen seurauksena. Erotusdiagnostiikassa on otettava huomioon erityisesti suoliston bakteeritaudit ja haavainen paksusuolentulehdus (Colitis ulcerosa).
Diagnoosi perustuu kystien tai trofotsoiittien osoittamiseen. Käytännön ongelmana on E. histolytican erottaminen apatogeenisista ameboista (taulukko 1.). Amebaepäilyssä otettavat näytteet ovat ulosteen formaliininäyte, josta etsitään kystia, ja ulosteen polyvinyylialkoholi- eli PVA-näyte, josta etsitään myös trofotsoiitteja. E. histolytica ja E. dispar -infektio ovat erotettavissa toisistaan antigeeninosoitusmenetelmällä (ELISA-menetelmä). Peräsuolen tähystyksessä voi löytyä haavaumia ja suolen seinämän verenvuotoja. Näistä muutoksista otetaan kauha-, harja- tai biopsialeimanäytteitä, jotka tulisi tutkia heti tai kiinnittää PVA:lla trofotsoiittien osoittamiseksi. Ameba-absessissa todetaan yleensä amebavasta-aineita. Metronidatsoli on tehokkain hoito oireisessa amebakoliitissa ja suolenulkoisessa amebiaasissa (taulukko ?). Suolen amebakystiin tehoaa paremmin diloksanidifuroaatti, jota käytetään jatkohoitona invasiivisen amebiaasin metronidatsolilääkityksen jälkeen ja oireettoman amebakantajuuden hoitoon. Paromomysiini on vaihtoehto oireettoman amebakantajuuden hoidossa raskauden aikana. Kolmen viikon kuluttua lääkityksen päättymisestä on syytä ottaa 2–3 ulosteen parasiittinäytettä parantumisen varmistamiseksi (Petri ja Singh 1999).
| Alkueläin | Lääke | Annostus | Hoidon kesto (vrk) | |
|---|---|---|---|---|
| 1. Ei ole rekisteröity Suomessa, määräämiseen tarvitaan Lääkelaitoksen erityislupa | ||||
| Aikuiset | Lapset | |||
| Entamoeba histolytica | ||||
| Oireettomat kantajat | diloksanidifuroaatti1) | 500 mg × 3 | 20 mg/kg/vrk jaettuna 3 annokseen | 10 |
| tai metronidatsoli | 400 mg × 3 | 7.5 mg/kg × 3 | 7 | |
| Invasiivinen amebiaasi (amebakoliitti tai ekstraintestinaalinen amebiaasi) | metronidatsoli ja sen jälkeen diloksanidifuroaatti | 500 mg × 3 | 20 mg/kg/vrk jaettuna 3 annokseen | 10 |
| Giardia lamblia | tinidatsoli [F1] | 2.0 g | 40 mg/kg | kerta-annos |
| tai metronidatsoli | 400 mg × 3 | 7 | ||
| tai 2.0–2.4 g × 1 | 2–3 vrk | |||
| 5 mg/kg × 3 (enintään 750 mg/vrk) | ||||
| tai albendatsoli [F1] | 400 mg × 1 | 5 | ||
| 15 mg/kg | 5–7 | |||
| Cyclospora cayetanensis | sulfametoksatsoli 800 mg + trimetopriimi 160 mg | 1 tabl × 2 |
|
7 |
Entamoeba polecki on lähinnä sikojen ja apinoiden koliittia aiheuttava alkueläin. Sen on raportoitu aiheuttaneen joskus myös ihmisillä ripulia ja vatsakipuja, joten hoito metronidatsolilla on perusteltu.
Dientamoeba fragilis voi aiheuttaa noninvasiivisen koliitin etenkin lapsille. Ainakin osa tartunnoista tapahtunee kihomadon munan välityksellä. Dientamoebaa ei löydetä ulosteen formaliininäytteestä, koska se ei muodosta kystaa. Tämän vuoksi ulosteen PVA-näyte on tarpeen, jos ripulille ei löydy syytä muista mikrobiologisista näytteistä. Hoitona on jodokinoli, tetrasykliini, doksisykliini tai paromomysiini (Rosenblatt 1999).
Giardiaasi. Giardia lamblia on pohjukais- ja ohutsuolessa elävä siimaeläin eli flagellaatti. Giardiaasia esiintyy noin 200 miljoonalla ihmisellä, eniten trooppisissa ja subtrooppisissa maissa. Pintaveden käyttö juomavetenä on aiheuttanut giardiaasiepidemioita. Suurin osa suomalaisten tartunnoista on peräisin ulkomailta, mutta giardia voi levitä kotimaassakin. Se tarttuu kystien välityksellä, jotka joutuvat ruoansulatuskanavaan ruoan tai yleisemmin veden mukana tai suoraan reittiä uloste-suu. Pohjukaissuolessa trofotsoiitit kuoriutuvat kystista, tarttuvat suolen seinämään imulevyn avulla ja lisääntyvät siellä jakautumalla. Kystat ovat kestäviä, sietävät hyvin kemiallista desinfektiota ja säilyvät elossa parikin kuukautta sopivissa ympäristöolosuhteissa.
Inkubaatioaika tartunnasta oireiden alkuun on 1–3 viikkoa. Giardia voi aiheuttaa akuutin, muutamassa päivässä ohi menevän ripulitaudin tai pitkäaikaisen vatsaoireilun. Akuutissa ripulitaudissa potilaalla esiintyy yleensä väsymystä, mahan turvotusta, ilmavaivoja, ylävatsakipuja ja pahoinvointia. Pitkäaikaisessa oireilussa tyypillistä on ajoittaiset vatsankouristelut, löysät, pahanhajuiset ja rasvamaiset ulosteet, mahan turvotus ja laihtuminen. Giardiaasiin voi liittyä nukkalisäkeatrofiaa ja ravinnon imeytymishäiriöitä. Laktoosi-intoleranssin ja keliakian tyyppinen oireilu on tavallista ja voi jatkua viikkoja hoidon jälkeen. Giardiaasi saattaa myös olla oireeton tai hyvin vähäoireinen (Farthing 1996).
Diagnoosi perustuu kystien löytymiseen ulostenäytteestä tai pohjukaissuolinäytteiden värjäyksiin. Diagnostiikkaa hankaloittavat prepatenssiaika eli se, että kystia löytyy ulosteesta vasta 2–4 viikon kuluttua tartunnasta, ja kystien erityksen jaksoittaisuus. Näytteitä tulisi ottaa toistetusti (3–5 kertaa) useamman päivän välein. Jos kystia ei näytteistä löydy, voidaan käyttää hieman herkempää antigeenin osoitusta ulostenäytteestä. Pohjukaissuolen huuhtelunäytteistä tai biopsianäytteistä voidaan etsiä trofotsoiitteja. Tehokkain hoito on tinidatsoli, ja vaihtoehtona on metronidatsoli (taulukko 3.). Myös albendatsolin on todettu tehoavan giardiaasissa. Paromomysiini on vaihtoehtolääke lieväoireisen giardiaasin hoidossa raskauden aikana (Gardner ja Hill 2001). Hoidon tehoa on syytä seurata ottamalla 2–3 seurantanäytettä kolmen viikon ja kahden kuukauden kuluttua hoidosta. Noin 5 %:lla potilaista todetaan relapsi hoidon jälkeen, jolloin hoito uusitaan. Jos relapsit toistuvat, tulee myös lähikontaktit tutkia ja hoitaa, koska tartuntalähde saattaa olla perhepiirissä.
Kryptosporidioosi. Cryptosporidium parvum on solunsisäinen itiöeläin, joka on yleinen ripulin aiheuttaja ihmisellä, etenkin immuunipuutteisilla ja lapsilla mutta myös perusterveillä aikuisilla, esimerkiksi turisteilla. Kryptosporidioosia esiintyy maailmanlaajuisesti, myös epidemioina. Tartunta saadaan yleensä veden tai ruoan välityksellä. Tartuttava muoto on ookysta, joka kestää desinfektiota erittäin hyvin ja säilyy elossa kuukausia. Siitä vapautuu sporotsoiitteja, jotka asettuvat ohutsuolen limakalvon epiteelisoluun.
Kryptosporidioosin itämisaika on 4–12 vuorokautta. Terveelle ihmiselle tartunta aiheuttaa 10–14 päivässä itsestään ohi menevän rajun vesiripulin, johon voi liittyä mahakipuja, ilmavaivoja, pahoinvointia, laihtumista ja joskus kuumetta. Oireet saattavat uusia lievempinä oireettoman jakson jälkeen (Kosek ym. 2001). Ookystien eritys ulosteeseen voi jatkua noin kuukauden ajan. Immuunipuutteiselle, erityisesti AIDS-potilaalle, Cryptosporidium voi aiheuttaa pitkittyneen fulminantin, jopa kuolemaan johtavan vesiripulin tai hengitystie-, sappitie- tai haimatieinfektion.
Diagnoosi perustuu ookystien osoittamiseen ulosteesta. Cryptosporidium-diagnostiikassa käytetään tavallisimmin modifioitua Ziehl-Neelsenin värjäystä. Jonkin verran herkempi tutkimus on antigeenin osoitus ulostenäytteestä. Kryptosporidioosiin ei ole hyvää hoitoa. AIDS-potilaille on ollut apua paromomysiinistä joko yksin tai yhdistettynä atsitromysiiniin (Griffiths 1998).
Muita suoliston alkueläimiä ovat Cyclospora cayetanensis, Isospora belli, Sarcocystis ja mikrosporidiumit. Ne voivat aiheuttaa ripulia, joka immuunipuutteisella–erityisesti AIDS-potilaalla–saattaa muuttua krooniseksi. Mikrosporidioosia on raportoitu todetun vain immuunipuutteisilla potilailla.
Cyclosporan aiheuttama infektio kuvattiin ensin Nepalista paikallisilta asukkailta ja matkailijoilta, sittemmin sitä on tavattu ympäri maapalloa. Vuodenaikoihin ja ruokaan (mm. pakastevadelmiin) liittyviä epidemioita on kuvattu, mutta tartuntareitti ja mahdolliset eläinreservoaarit eivät ole selvillä (Herwaldt 2000). Matkailijoille Cyclospora aiheuttaa useimmiten varsin lyhyen (1–2 vrk) inkubaatioajan jälkeen vesiripulin, johon liittyy voimakasta väsymystä, ruokahaluttomuutta, vatsakipuja, vatsan turvotusta, ilmavaivoja, kuumetta ja laihtumista. Oireet kestävät yleensä 2–6 viikkoa ja menevät ohi itsestään. Immuunipuutteisille Cyclospora voi kuitenkin aiheuttaa kroonista, jaksoittaista ripulia.
Cryptosporidium-, Cyclospora-, Isospora- ja Sarcocystis-diagnoosi tehdään ulosteen modifioidusta Ziehl-Neelsenin värjäyksestä. Mikrosporidumdiagnostiikassa käytetään muita erikoisvärjäyksiä. Cyclospora- ja Isospora-infektiot voidaan hoitaa sulfa-trimetopriimilla (taulukko 3.). Mikrosporidioosissa albendatsolin on raportoitu lievittävän oireita.
Balantidium coli voi aiheuttaa amebadysenterian kaltaisen taudinkuvan tai ajoittaisen ripulin. Diagnoosi tehdään osoittamalla trofotsoiitteja tai kystia ulostenäytteestä tai paksusuolen haavaumasta. Hoitona on tetrasykliini tai metronidatsoli.
Apatogeeniset suoliston alkueläimet. Ihmisen suolistossa elää monia apatogeenisia ameboja, esimerkiksi Entamoeba coli, E. hartmanni, Endolimax nana ja Iodamoeba bütschlii. Niiden esiintyminen on usein merkki matkailusta. Myös siimaeläimissä on lajeja, joita voi löytyä ihmisen suolistosta mutta jotka eivät aiheuta oireista tautia, kuten Chilomastix mesnili, Pentatrichomonas (Trichomonas) hominis, Enteromonas hominis ja Trichomonas tenax. Mikään näistä lajeista ei nykytietämyksen mukaan aiheuta oireista tautia, joka kaipaisi hoitoa.
Blastocystis hominista on aiemmin pidetty apatogeenisena hiivana tai alkueläimenä. Nykykäsityksen mukaan siinä on sekä levien että alkueläinten piirteitä. Blastokystistä löytyy jopa useamman kuin joka toisen suomalaisen ulostenäytteistä, mutta suurimmalla osalla määrät ovat varsin pieniä. Yleensä se todetaan sivulöydöksenä suoliston parasiittinäytteistä. Oireettoman potilaan löydös ei vaadi mitään hoitoa. Jos potilaalla on oireita, niille on etsittävä ensisijaisesti muuta syytä ottamalla lisää ulostenäytteitä bakteriologisiin, virologisiin ja parasitologisiin tutkimuksiin, ja tarvittaessa on tehtävä muita lisätutkimuksia. Ellei jatkuville vaivoille löydy muuta selitystä ja blastokystistä löytyy runsaasti useista eri aikoina otetuista näytteistä, voidaan tehdä hoitokokeilu metronidatsolilla (750 mg × 3 kymmenen vuorokauden ajan). On kuitenkin huomioitava, että blastokystiksen patogeenisuutta ei ole selkeästi osoitettu (Stenzel ja Boreham 1996).
(Matoinfektiot: kts. seuraavalle sivulle)
Diagnostiikka
Suoliston parasiittitautien diagnostiikka perustuu parasiitin osoittamiseen potilasnäytteestä. Ulosteen formaliininäytteen eli ulosteen parasiittien tutkiminen on perustutkimus epäiltäessä suoliston parasiitti-infektiota. Näytteestä etsitään alkueläinten kystia sekä matojen munia ja toukkia. Suositeltavaa on ottaa 2–3 näytettä eri päivinä, mieluiten parin päivän välein, koska madon munien ja erityisesti alkueläinten kystien erittyminen on jaksoittaista. Viime vuosina on käyttöön tullut uusia täydentäviä tutkimusmenetelmiä suoliston alkueläininfektioiden diagnostiikkaan (Jokiranta ym. 2002). Taulukossa 5 on esitetty käytettävissä olevat diagnostiset menetelmät ja taulukossa 6 suositeltavia tutkimuksia eri kliinisissä oirekuvissa.
Taulukko 5. Suoliston parasitologisen näytteet 1
Kihomatonäyte. Voidaan käyttää myös heisimatodiagnostiikassa
Taulukko 6. Suositeltavia parasitologisia ulostenäytteitä eri oirekuvissa.
Ulosteen parasiittitutkimus on syytä tehdä uudelleen hoidon jälkeen. Suositeltavaa on ottaa 2–3 näytettä kolmen viikon, giardiaasissa vielä kahden kuukauden ja heisimatotaudissa kolmen kuukauden kuluttua hoidosta.
Invasiivinen amebiaasi ja skistosomiaasi ovat ainoat suoliston parasiittitaudit, joiden diagnostiikassa serologiasta voi olla selvästi apua.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar